Tiedotteet

Eduskunnan sopimuspalokuntatoiminnan YT- ryhmä: Sopimuspalokunnat ovat merkittävä osa palo- ja pelastustoimen kokonaisuutta

Valtiontalous, hyvinvointialueiden talous ja kuntatalous painivat taloudellisten haasteiden kanssa. Harmillista on todeta, että yksi kustannustehokkaimmista julkisista palveluista, pelastustoimi ja sen kustannustehokkain osa, sopimuspalokunnat, ovat osassa hyvinvointialueista joutumassa säästöjen kohteiksi. Suomi on tilanteessa, jossa turvallisuustilanne muuttuu koko ajan. Puolustusvoimat olivat leikkauskohteena…

Hallituksen leikkaustoimet lisäävät ja syventävät lapsiperheköyhyyttä

Kansanedustaja Paula Werning (sd.) on huolissaan siitä, miten hallituksen kaavailemat leikkaukset työttömyysturvaan ja asumistukeen tulevat entisestään lisäämään lapsiperheköyhyyttä. Hallituksen merkittävät sosiaaliturvaleikkaukset tulevat iskemään kovalla kädellä pienituloisiin. Sosiaaliturvaetuuksia leikataan poistamalla työttömyysturvan lapsikorotus, etuuksiin tulee indeksijäädytys, asumistukeen ja kotihoidontuen hoitorahaan heikennyksiä sekä…

Hallituksen toimet ajaa nuoria taloudelliseen ahdinkoon

Kansanedustaja Paula Werning (sd.) ei hyväksy hallituksen karkeaa tapaa kohdentaa leikkaukset nuorten kukkaroon. Hallitus on päättänyt leikata opiskelijoiden opintotukea ja asumistukea. – Arjesta vieraantunut Orpon hallitus ei vain kohdista leikkauksia pienituloisiin kotitalouksiin, vaan nuoret joutuvat myös tämän taakan kantamaan. Ja…

Tummat pilvet varjostavat Kymenlaaksoa

Kansanedustaja Paula Werning (sd) pitää erittäin ikävänä uutisena Metsäyhtiö Kotkamillsin päätöstä sulkea Kotkan sahan pysyvästi. Kotkamills on perustetttu vuonna 2010. Vuonna 2020 itävaltalainen kartonkiyhtiö Mayr-Melnhof osti sahan.Kotkamills kertoi muutosneuvotteluiden alkavan viime syyskuussa Toimitusjohtaja Päivi Suutari perusteli muutoksen tarvetta kallistuneilla raaka-aineiden…

Pelastustoimen öljyntorjuntavalmiuden turvaaminen välttämätöntä

Kansanedustaja, hallintovaliokunnan jäsen, Paula Werning (sd.) on huolissaan öljyntorjuntavalmiuden tulevaisuudesta Suomessa. Tarkasteltaessa Suomen huoltovarmuutta, toimivat meriliikenneyyhteydet ovat välttämättömiä. Karille ajo Viipurinlahdella, Suomelle epäedulliset tuuliolosuhteet ja merivirtaukset tai rahtilavan törmääminen sataman rakenteisiin ovat esimerkkejä tilanteista, jolloin suuri merellinen öljyvahinko voi olla…

EU:n ehdotus varmistaisi mahdollisuuden käyttää käteistä rahaa maksuvälineenä

Kansanedustaja Paula Werning (sd.) pitää ehdotusta tärkeänä toimenpiteenä käteisen rahan turvaamiseksi maksuvälineenä. Valtioneuvoston EU-ministerivaliokunta käsitteli kokouksessaan asetusehdotuksia digitaalisesta eurosta ja käteisestä rahasta maksuvälineenä. Euroseteleitä ja -metallirahoja koskevan ehdotuksen tavoitteena on varmistaa, että käteinen raha hyväksytään laajasti maksuvälineenä ja että sitä…

Werning esittää panostuksia Kymenlaaksoon

Kansanedustaja Paula Werning (sd.) on toimittanut tänään eduskuntaan talousarvioaloitteita, jotka panostavat Kymenlaakson äkillisen rakennemuutoksen tukemiseen ja väyläverkon parantamiseen. Kymenlaaksoa on kohdannut erittäin vaikea äkillinen rakennemuutos, johtuen Venäjän Ukrainaan kohdistamasta hyökkäyssodasta ja sen myötä kasvaneista saatavuus- ja hintaongelmista. Werning on ehdottanut…

Elämää on Kaakkois- ja Itä-Suomessakin

Kouvolalainen kansanedustaja Paula Werning (sd) hämmästelee Kaakkois- ja Itä-Suomen paitsioon jäämistä hallitusohjelmassa. Hallitusohjelmaan on kirjattu Länsirannikon kilpailukyvyn ja kasvun edistämispaketti 130 miljoonaa euroa. – Ihmettelen, miten ihmeessä on mahdollista, että Länsi-Suomi porskuttaa tässäkin Kaakkois- ja Itä-Suomen edelle, vaikka Ukrainan sodan…

Hallitukselta luvassa uusi ”kuristusmalli” pienituloisille ja työttömille

Kansanedustaja Paula Werning (sd.) pitää käsittämättömänä porvareiden halua kurjistaa pienituloisten ja työttömien elämää entisestään. Ansiosidonnaisen työttömyysturvan työssäoloehto pitenee 12 kuukauteen. Hallitus lupailee tällä toimella ratkaista tavoitteen saada 100 000 uutta työllistä. Lisäksi työssäoloehtoa ei jatkossa karttuisi palkkatuetusta työstä. Samalla on…

Väylävirasto priorisoi VT15 kuuden ison pääväylien kehittämishankkeiden joukkoon

Kansanedustaja Paula Werning (sd.) iloitsee, että VT15 on pääväylien kehittämishankkeiden priorisoinnissa mukana. Tämä on tärkeä ja odotettu hanke Kaakkois-Suomelle.Väylävirasto on juuri julkaissut väyläverkon investointiohjelman vuosille 2024-2031.-Investointiohjelma sisältää kehittämishankkeita, isoja peruskorjaushankkeita ja hankekokonaisuuksia sekä pienempiä parantamishankkeita. Nämä hankkeet sisältävät parannuksia niin…