Lääkkeiden turvattu saatavuus on ihmisten perusoikeus

19.3.2020

Kansanedustaja Paula Werning (sd) on huolissaan yhä kasvavasta lääkkeiden
saatavuusongelmasta.
Lääkehuolto on osa suomalaista sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmää ja sen keskeinen tavoite on
mahdollistaa tehokas, turvallinen, tarkoituksenmukainen ja taloudellinen lääkehoito kaikille sitä
tarvitseville kansalaisille.

  • Viimeisen vuosikymmenen aikana lääkkeiden saatavuusongelma on uhkaavasti kasvanut.
    Esimerkiksi Fimean mukaan se vastaanotti viime vuonna n. 20 kertaa enemmän häiriöilmoituksia
    kuin v. 2010, Werning sanoo.
    Saatavuushäiriöt ovat tällä hetkellä maailmanlaajuinen ongelma. Syitä lääkkeiden loppumiseen on
    monia, mutta usein se on tuotannossa.
  • Häiriöiden syynä on se, että lääkkeiden valmistusprosessi on hajautettu useisiin eri maihin.
    Raaka-aine valmistetaan yhdessä maassa ja toisessa siitä tehdään tabletti, sen lisäksi lääke vielä
    pakataan jossain muussa maassa. Jos tuotantoketju katkeaa joissain maassa, sen vaikutukset
    heijastuvat lääkkeiden saatavuuteen maailmanlaajuisesti, Werning toteaa.
    Varsinkin uusien lääkkeiden sekä harvemmin tarvittavien ja pienten väestöryhmien käyttämien
    lääkkeiden kohdalla ongelma korostuu.
  • Maahantuotujen lääkkeiden osuus on lääkehuollossa merkittävä. Siksi lääkkeiden saatavuus on
    poikkeusoloissa turvattava riittävällä varmuusvarastoinnilla ja lääkkeiden valmistuksen
    keskittämisellä ja painottamisella yhä enemmän kotimaan tuotantoon, mikäli mahdollista,
    Werning sanoo.
    Werning huomauttaa, että etenkin perussairauksesta johtuvaa jatkuvaa lääkehoitoa tarvitsevien
    henkilöiden keskuudessa huoli lääkkeiden saatavuudesta on entisestään kasvanut korona-viruksen
    aiheuttaman ongelman myötä. Lääkehuolto on tärkeä osa sairauden hoitoa ja lääkkeitä on oltava
    tarpeeksi saatavilla.
  • Toivoisin, että kansalaiset myös ymmärtäisivät näissä poikkeusoloissa olematta hamstraamatta
    lääkkeitä kotivarastoon turhan paljon. Lääkkeitä on ostettu jopa ilman kelakorvausta, jos siihen ei
    ole ollut mahdollisuutta. Tämä voi aiheuttaa myös sen, että joku ihminen voi jäädä ilman
    tarvitsemaansa lääkettä.

Kommentit

Jätä kommentti